tiistai 13. maaliskuuta 2018

Koiramaiset kulut, osa tammi- ja helmikuu

Jos vaikka jatkettaisiin positiivisiimmilla aiheilla. Tai niin positiivisiin kuin kulunseuranta voi olla. Varsinkaan tammikuun katsominen ei kamalasti saa mukavia ajatuksia aikaan...

Tammikuussa merkattuja menoja oli yhteensä 535,21 euroa, josta lähti pois 13,61 € Mustin ja Mirrin bonuksia. Loppusummaksi jäi 521,60€.
Ai saasta.


Ruokaan meni 62,92€, sisältäen lisäravinteita ja kilon nappulaa, joka meillä on käytössä lenkillä. Lihoja tarvitsi ostaa vähän reilu 5 kg, koska joulukuussa ostettuja oli vielä jonkin verran jäljellä.
Harrastuksiin meni hurjat 277,40€. Tuohon summaan kuuluu seuran liittymis- ja jäsenmaksu, tokokurssi, pk-liiton lisenssi tottispäivä ja helmikuun erkkariin ilmottautuminen. Myös jokunen treeninami tuli ostettua.
Tarvikkeita tuli ostettua 38,89 euron verran. Yksi Lahden eläintarvikeliikkeistä lopetti ja lopetusmyynnistä tuli ostettua niin ruutunauha, uusi nahkainen patukka kuin pari lelua. Mustista ja Mirristä taas löytyi uusi panta tarjouksesta.
Terveyden 156 euroa oli Virnan viime vuoden viimeinen vaakutuserä, jonka maksaminen venähti tämän vuoden alkuun.

Helmikuu oli onneksi "hiukan" pienempi kuluinen, yhteensä rahaa kului koiriin 91,38€.


Ruokaan meni 48,88€. Lihaa tuli ostettua reilu 4 kiloa, osa Tampereen reissulla ja sieltä tuli myös ostettua varastoon tarjouspussi "lenkkinappuloita". Paljon tuli ostettua myös erilaisia purtavia Ennille ja Virnalle Nepun lopettamisen jälkeen.
Harrastuksiin meni vain yksi Meat&Treat makkarapötkö.
Tarvikkeissa lipsuin hiukan ja sinne meni 39,30€. Taas tarttui mukaan tarjouspanta, jota olin jo kyllä pidempään katsellut ja nyt sattui olemaan tarjouksessa juuri oikea kokokin. Ja sellaista pientä tilpehööriä tarttui kuukuaden aikana kanssa.
Terveyteen ei helmikuussa mennyt mitään. Nella lopetus ja tuhkaaminen uurnineen oli noin 250€, mutta äiti maksoi sen.

Maaliskuussa on tiedossa olevia menoja vain OnniDogin maksu, sekä mahdollisesti ruokapussin ostaminen johon ei paria kymppiä enempää mene. Äitini käydessä Lahdessa Ennin hakeakseen myös oma pakastimeni sai täydennystä Virnan lihojen suhteen. Ja nyt yhden koiran kanssa, joka on vielä hyvä "rehunkäyttäjä", ei paljoa lihaa mene kuukaudessa, vain 3 kiloa. Vuosi sitten mie raahasin selkä väärällä lihaa, jota meni 12 kiloa kuukaudessa kun Nella ja Enni olivat muonavahvuudessa (100g/puudeli/päivä) ja knääpiökin söi enemmän (200g/päivä).

Ootko pitänyt kirjaa koira/lemmikkimenoista? Kävikö samalla tavalla, eli alkuvuotena tuli piikki erinäisten menojen myötä?

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Teinin iltapäiväkännit

Eilen koitti päivä, jota olen hyvän tovin jo odottanut kauhunsekaisin tuntein: Virnan luustokuvat. Ei niinkään kyynäröiden osalta, niissä on harvemmin on ollut buhundeilla ongelmaa. Olen parina yönä nähnyt painajaista, että Virnalla on mappi-ö tasoiset lonkat, joidenka kanssa ei voisi elää. Alitajuntani ei suinkaan ole dramaattinen...
Knääpiö on vielä koiristani ensimmäinen, joka on kuvattu. Levottomassa mielessäni olin jo ties kuinka monesti kerennyt maalailemaan, että nyt se karma puree takamuksesta kun en puudeleita kuvauttanut.

Saaga-sisko saapui keskiviikkona kihlattuni luokse kuvauksia varten. Ja teinithän ottivat tilaisuudesta kaiken irti, ensin juoksemalla kuin reikäpäiset koirapuistossa ja sen jälkeen vielä sisälläkin piti leikkiä, vaikka molemmilla kieli roikkui polvissa. Mutta kun sisko. Kyllä nuo malttoivat nukkuakin kun tarpeeksi napakasti sanottiin että nyt unta kupoliin.


Eläinlääkärissä Virna odotetusti sammahti todella nopeasti rahoituksen saatuaan ja vastaavasti heräili rauhassa herätteestä huolimatta. Siinä missä sisko reagoi rauhoitteen jälkeiseen "krapulaan" piippailemalla ja levottomuudella, Virna pötkötteli ja näytti maansa myynneltä. Ja mie sain teiniltä osakseni muutaman pahan mulkaisun. Illallakin vielä huomasi ettei kakara ihan täysin hereillä ole, kun iltapissalla käydessä läheisestä lumipenkasta lähtenyt pupu sai aikaan vain pään kääntymisen sen perinteisen pomppimisen sijaan.



Heti on tehtävä tunnustus, etten mie ymmärrä luustokuvista paljoakaan.Vaikka kovasti olen yrittänyt sivistää itseäni katselemalla eri ryhmiin jaettuja kuvia ja keskustelua niistä. Mutta sen verran tajusin, että lonkat näyttävät kovin samalta kuin Virnan emällä, jotka ovat kyllä tiiviit mutta matala maljaiset. Ja fiksumpien puhe vahvisti tuon. Todennäköisesti lausutaan c:nä, toinen ehkä b.


Kyynäristä ymmärrän vielä vähemmän kuin lonkista. Eli hyvin olemattomasti. Mutta fiksummat kertoivat että hyvältä näyttävät, ei ongelmia. Kyynärien suhteen miulla ei ollutkaan mitään pelkoja.

Näillä tuloksilla uskallan kyllä mennä, remuta ja harrastaa kuten ollut tarkoituskin. Lihaskunnosta muutenkin pyrin pitämään huolta ja niveliä tukevat ravinteet otan todennäköisesti vähän myöhemmin käyttöön, ihan jo ennaltaehkäisevänä ajatellen Virnan kahjopäisyyttä ja "kovaa ja korkealta" asennetta.
Selkä olisi tarkoitus vielä kuvata parin vuoden päästä. Vaikka buhundeilla spondyloosi, tai selkä ylipäätään, on harvoin ongelmallinen, haluan senkin lausuttavan. En kuitenkaan nähnyt järkeväksi kuvata selästä nyt LTV:tä ja VA:ta ja sitten joskus spondaria kun ikä tulee täyteen. Mielummin sitten vähän pidemmän ajan jälkeen koko paketti.

Mutta nyt voi vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Ja laittaa perjantai pizzan uuniin ja siirtyä katsomaan Live-lähetystä Cruftsista.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa

Sunnuntaina pieni kukkaispuudeli pakkasi tavaransa kapsäkkeihin, hyppäsi äitini subarun kyytiin ja muutti Sysmään valloittamaan tuttuja maita. Vaikka tämä ratkaisu onkin kaikille parempi, ei se muuta sitä että koti tuntuu nyt kovin tyhjältä kun ollaan Virnan kanssa täällä kahden. Eilen ulkoa tullessamme Virna kiersi jokaisen huoneen etsien Enniä ja piipaten. Mie heittäydyin pitkäkseni sängylle, nousin samantien istumaan nostaakseni Ennin viereeni vain muistaakseni ettei täällä enää ole ketään nostettavaa.


Mie olen jo vuosia tiennyt, että Enni todennäköisesti joutuu muuttamaan takaisin äitini luokse kun Nellasta aika jättää. Silloin jo tiesin, että Enni tuskin oppii olemaan täysin yksin kotona. Kun Virna sitten tuli, ajattelin että ehkä sittenkin Enska voisi elää elämänsä loppuun miun luona, olisihan sillä koirakaveri. En vaan silloin tajunnut huomioida sitä ettei iäkäs koira jaksaisi kulkea mukana pidemmillä lenkeillä tai muitakaan pidempiä täysin yksinoloja.

Mutta nyt Ennin ei tarvitse huutaa ikäväänsä, vaan saa elellä rauhallisessa, tutussa ympäristössä leppoisaa elämää silmäteränä. Virna saa tarvitsemansa liikunnan, eikä miun tarvitse stressata Ennin itkemistä ja milloin naapureilla menee hermot. Ja ei Enska ole kokonaan maailman kartalta hävinnyt, meidän välillä ei ole kuin tunnin ajomatka
Vaikka eilen koti tuntui tyhjältä, samalla myös tuntui helpottavalta kun rappiksessa ei kuulunut ikävää ulvova Enni.

Virnan ja Enskan ensimmäinen yhteiskuva, otettu Ennin lähtöä edeltävänä päivänä
Iskän kukkaispuudeli, puuskupuh. Luonnon lapsi, koira joka tuskin koskaan kasvaa aikuiseksi.
Vaikka meidän tarinaa ei enää samaan kirjaan kirjoiteta, Ennin tarina kuitenkin jatkuu <3

tiistai 20. helmikuuta 2018

Nyt kun meitä on kolme


Viikko sitten toivotin Nellalle viimeistä kertaa hyvää huomenta.
Viikko sitten tunsin Nellan turkin viimeistä kertaa sormieni alla.
Viikko sitten menin viimeistä kertaa eläinlääkärille Nellan kanssa.
Viikko sitten miusta tuli kahden koiran omistaja, ilman Nellaa.
Viikko sitten päästin Nellan juoksemaan vapaana ikuisuuteen.


Vaikka miulla vielä onkin Enni ja Virna, on kotona hiljaista. Kukaan ei pyöri jaloissa ja valita palvelun hitaudesta kun laitan koirille aamusapuskaa. Virnan kupin meinaan viedä makkariin Ennin kupin kanssa, vaikka penska syökin keittiössä. Kukaan ei kuorsaa. Ulos lähtiessä yksi hihnoista jää roikkumaan naulakkoon ja käsissä on vain kaksi koiraa.
Ulkona Enni on epävarmempi ilman Nellaa ja käy pörisemään tuoreille koirien hajuille, innostaen Virnan mukaan. Koirapuistossa on tyhjää kahden koiran kanssa, kun ei ole Nellaa juoksuttamassa penskaa.
Illalla kukaan ei saa piehtaroimishepuleita sängyssä ja meinaa tippua lattialle. Aamulla ei ole ketään, joka tuijottaa miuta herättyäni, kuin sanoen "vihdoin ja viimein, ei sängyssä voi koko päivää lojua!"




Tuntuu että vielä olisi ollut paljon tehtävää: kudoin Nellalle Korpin kynsi-huivia, jota en koskaan kerennyt saada valmiiksi, suunnittelin käyväni ensimmäistä kertaa Nellan kanssa pellolla, ottavani vielä kuvia, nauravani vanhuspuudelin intoilulle lumesta. Vaikka tiesin ettei meillä enää paljoa ollut yhteistä aikaa, niin kuitenkin samalla ajattelin että kyllä tässä vielä kerkeää.

Vaikka paljonhan me vielä viimeisen vuoden aikana koettiinkin: Oli Nellan 15-vuotis synttärit, käytiin kahdella mökillä, koirien uimarannalla Nella sai pinkoa vapaana. Syksyllä käytiin pitämässä hauskaa rally-toko epiksissä, vuoden alussa Nella (ja Enni) pääsivät Into-Ilmaria leikittämään ja vielä helmikuun alussa kävin omien koirien kanssa koirapuistossa.



Kiitos Nella kaikista näistä vuosista.
Älä huoli, kyllä me pärjätään. Tämä kipu ja kyyneleet vaan kertovat että meillä oli jotain sanoin kuvaamattoman hienoa. Vaikka nyt miun sydän onkin palasina, tulet aina olemaan osa miuta. 
Koska parhaat eivät kuole koskaan, vaan pysyvät sydämessämme.


Jade Garden Brookite
Nella
28.4.2002-13.2.2018




tiistai 16. tammikuuta 2018

Mitä tekisin toisin?

Virheiden tekeminen on inhimmillistä ja niitä tulee jokaiselle vastaan. Ihan "normaali elämässä" (mikä se on?) kuin koirien kanssa touhutessa. Osan tajuaa vasta vuosien päästä, toiset samantien ja saa aikaan spontaanin kämmen otsaan - reaktion. Mutta aina, virheen suuruudesta tai tajuamis ajankohdasta riippumatta, se on tilaisuus oppia.  Ei se että ei tee virheitä, vaan se ettei opi niistä. Tuo onkin tälläiselle iki-strömssääjälle pieni helpotus.

Niitä pienempiä virheitä on vuosiin mahtunut vähintäänkin rekkalastillisen verran. Ihan alkaen sieltä ~ 18 vuoden takaa, kun onnistuin tätini mopsille opettamaan maahan mennessä samalla läpsäsemään tassulla kättä. Puhumattakaan monista rally-tokon -10 jotka on tullut opittua kantapään kautta.
Mutta mitä isompia virheitä on tullut tehtyä kolmen koplan jäsenten kanssa?



Nella

Selättäminen, uskaltaisin sanoa että kaikista tekemistä virheistä se suurin. Nella kun tuli meille, oli koiran koulutuksessa vallalla ajatus, että koira kun tekee vääriin ja kokeilee rajojaan, se tulee selättää. Vaikka olenkin sitä mieltä, että koiran tulee tietää rajansa ja totella kieltoa, kuin myös että välillä voi olla hyvä ottaa pentu syliin/viereen rauhoittumaan, ei koiran alistaminen kuulu koulutukseen.
Vaikka Nellasta loppujen lopuksi tulikin aivan loistava koiran niin harrastuksissa kuin arjessakin, en voi olla miettimättä kuinka tuo alku on Nellaan vaikuttanut. Nellahan on hyvin ohjaajapehmeä ja jos huomaa että mie olen tyytymätön tai komennan vaikka Virnaa kovemmalla äänellä, se menee lukkoon. Vastaavasti miun jännittäminen esimerkiksi ennen kisoja kyllä laski vanhuksen virettä sellaiselle sopivalle tasolle (ei riemun kiljahduksia), mutta ei saanut aikaan lamaannusta.




Enni

Ehkä hiukan yllättäen, Enni on miun koirista helpoin arjessa. Ulkona se saattaa vähän pöristä muille koirille, mutta napakka "Ep"ja pikku-käkkärä lopettaa ja tulee hakemaan herkkua ja lähtökohtaisestikin Enni tulee kaikkin koirien kanssa toimeen. Sisällä se ei paljoa rappiksen ääniin reagoi, vaan nukkuu kippuralla vieressä.
Paitsi että Enska ei ole koskaan oppinut seisomaan omilla tassuillaan. Enni reilun 12:n vuoden pituisen elämänsä aikana ollut yhteensä ehkä reilun viikon ihan yksin. Viikon aikanaan kun olin Nepun kanssa ystävieni porukoiden mökillä ja Ennillä alkoi juoksut, joten äiti joutui sen hakemaan kotiin. Harvoja ovat myös kerrat, jolloin olen lähtenyt Nellan kanssa jonnekin ja jättänyt Ennin ihan kotiin. Ei niin yllättäen, Enska ei ole oppinut olemaan yksin. Ja muutenkin Enni on oppinut ottamaan Nellasta turvaa ja tukea.

Harrastusten kannalta, Ennin kanssa ei olla koskaan opeteltu tekemään yhdessä tai pahemmin tehty minkäänlaisia muitakaan pohjia. Suoraan vaan agilityyn siinä vuoden ikäisenä ja siellä äidin kanssa opettelivat tarpeelliset asiat. Katsekontakti onnistuu pieniksi hetkiksi, mutta siihen se jääkin.




Virna

Virnan kanssa ei ole vielä tapahtunut sellaista "aika kultaa muistot" efektiä, joka on puudeleiden kanssa nähtävissä. Tuntuu että teini-kakaran kanssa on eniten niitä virheitä tullut tehtyä, vaikka aika (todella) hieno tuosta pennun penteleestä on kasvanut <3 Tuntemuksiin on takuulla vaikuttanut myös se, että Virna on koirista ensimmäinen jonka olen ottanut nimenomaan harrastuskaveriksi ja jonka kanssa miulla on ollut tavoitteita, olivatpa ne sitten kuinka pieniä tahansa. Ja varmasti puolen, saati parin, vuoden päästä jotkut näistä asioista ovat vain muistoina blogissa eikä niitä muuten huomaa.

Harrastuksia ajatellessa aktiivisuus ohjaaja kohtaan jäi ikäänkuin kesken, jos niin voi sanoa. Alkuun sitä treenattiin jonkin verran, mutta se sitten vähän jäi. Jos olisin ollut fiksu, olisin tehnyt työtä tuossa enemmän, ei niillä muilla asioilla niin kiirre ole. Vaikka ei Virna mitenkään "toivoton tapaus" ole, lähelläkään sitä, niin monesti sen huomiota joutuu kalastelemaan ennen tekemisen aloittamista.
Toinen on se iänikuinen seuraaminen. Virnalle se on vähän sellainen pakollinen paha, jota täytyy tehdä rally-kylttien välissä. Kuitenkin lajeissa joita me eniten treenaatan, seuraaminen on aika isossa osassa.Ei kuitenkaan luovuteta, vaan yritetään että seuraamisesta(kin) tulisi Tosi Kiva Juttu. Aina jos joku kysyy vinkkejä tai huomioita rallyn aloittamiseen, sanon että seuraamisesta kannattaa tehdä tosi kivaa ja kannattavaa koiralle, eikä vain siirtymistä kivasta asiasta toiseen.

Käsitteleminen. Mie saan Virnan vaikka vääntää solmuun, paitsi kun kynsisakset on käsissä (vaikka niidenkin kanssa on hurjasti edistytty!). Mutta kun joku muu kuin Virnalle hyvin tuttu ihminen teiniä käpälöi vähän tarkemmin, niin se helposti venkoilee enemmän tai vähemmän. Tai ei ainakaan ole rentona. Tämän uskon kyllä olevan osittain ihan tottumiskysy ja osittain luonteesta riippuva, Virna kun ei vieraista ihmisistä paljoa välitä, vaan on enemmän sellainen "Okei, nyt on moikattu. Kiitos ja hei, ei kiinosta enää". Toisaalta ei Virna mitenkään päin ole vieraankaan käsitellessä aggresiivinen, enemmän sellainen "yhyy, tää nyt ei ole kamalan kivaa".
Häkissä odottaminen. Varmin tapa saada aikaan vuosisadan huutokonsertti? Laita Virna häkkiin odottamaan. Olin ajatellut, että koska penska osaa hienosti jäädä kotiin yksin tai puudeleiden kanssa niin kyllähän se häkissäkin osaa odottaa vaikka ennen treenejä tai näyttelyissä/kisoissa. Mutta pieleen meni. Kotona Virna kyllä välillä menee pystyssä olevaan häkkiin nukkumaan ihan issekseen ja autossakin se osaa odottaa, vaikka kerääkin kierroksia jos tietää että pääsee kohta treenaamaan. Mutta ei se samanlaista huutokonserttia pystyyn laita. Tämä, kuten käsittely, on vaan tullut omasta toiminnasta kun olen ajatellut että muuten fiksu ja sopeutuvainen pentu niin asia menisi kuin itsestään.



Koska myös muiden kokemuksista voi oppia, niin oletko sie huomannut tehneesi millaisia virheitä koirien kanssa? Aiheuttivatko ne suurtakin pään vaivaa, vai olivat helposti klaarattavissa?

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Saisiko viikkorytmin, kiitos

Pian alkaa jälleen olla yksi viikko pulkassa. Mihinkä ihmeeseen se aika on taas mennyt, tuntuu että mitään en ole saanut aikaan. Paitsi ollaan käyty Virnan kanssa kahteen kertaan juoksulenkillä, käyty metsässä rämpimässä uusilla poluilla, mie olen kerennyt käydä ystäviä moikkaamassa. Ja kerettiin me treenata jopa kaksi kertaa, kertaalleen ohjatuissa rally-treeneissä ja alkuviikosta takapihan parkkiksella. Tai siis kyllähän me joka päivä tehdään vähintään kuppitreenit ruokailujen yhteydessä.



Tiistaina treenattiin tosissaan tuossa takapihan parkkiksella. Nyt on jo sen verran pakkasta (eli sen pari astetta), että tälläinen vilukissa joutuu käyttämään toppatakkia ellei kyse ole juoksemisesta. Ja toppatakin kanssa treeniliivin käyttö on poissa yhtälöstä. Namit sentään saa taskuun ja sormikkaidenkin kanssa ne saa kyllä kaivettua, mutta lelun käyttäminen on vähän ongelmallisempaa. Sen kaivaminen taskusta vie sen oman hetkensä. Ja muutenkin oma liikkuminen on tönkömpää kun olotila muistuttaa Michelin-ukkoa tavallista enemmän.

Mutta rutinoista huolimatta saatiin varsin hyvä treeni tehtyä. Alkuun otettiin pieni tovi liikkeestä seisomista ja istumista miun peruuttaessa. Seisominen onnistui jo tuolloin vaikka mie jatkoin matkaa, istumisessa ie vielä itsekin pysähdyin ja annoin pienen käsimerkin suullisen käskyn jälkeen

Seuraavaksi tehtiin lyhyttä rally "rataa". Laitoin vain tötsät kylttien tilalle (4 kpl). Ja varsinaisesti ne kylttien tehtävät eivät olleet keskiössä, vaan niiden välien seuraaminen. Kylteillä palkkasin välillä nameilla, väleissä välillä tuli yllätyspalkkana lelu. Tälläistä treeniä pitäisi kyllä tehdä enemmänkin.

Lopuksi käytiin vielä koirapuistossa, jossa Virna pääsi kunnolla riekkumaan narupallojensa kanssa. Annoin penskan kierrosten nousta ihan reippaasti ja tehtiin seuraamista molemmilla puolilla ja jalkojen välistä puolenvaihtoja, se kun on puolenvaihdoista Virnalla varmin. Penska käy helposti edistämään ja poikittamaan korkeammassa vireessä, ja nytkin tehtiin vasemmalla seuratessa vasemmalle ja oikealla seuratessa oikealle kaartuvaa ympyrää, jotka kivasti korjasikin paikkaa taaemmas ja pääsin palkkailemaan taakse lentävällä lelulla. Oli se aika pätevä penska <3



Torstaina oli ohjatut rally-treenit. Tällä kertaa vuorossa oli enemmän tekniikkapainotteinen treeni. Virnan kanssa ensimmäisenä tehtiin lyhyt kuuden kyltin rata, jossa oli liikkesstä seiso - kierrä koira, liikkeestä maahan - kierrä koira, täyskäännös oikeaan, liikkeestä istu ja kutsu koira liikkeestä. Sopivasti nuo jäävät ovatkin olleet meidän kuppitreenien kohteena viikon ajan. Ja nopeasti tuo teini on ne oppinut, nyt pystyttiin tehdä niin seisominen kuin istuminen ihan seuruusta. Välillä Virna tekee istumisen kohdalla sellaisen valuvan melkein maahan tai jää seisomaan, siihen tarvitsee vielä lisää varmuutta. Mutta liikkeestä maahan sujuu (edelleen) kuin vanhalla tekijällä. Tehtiin tuo pätkä hihnassa, joten jätettiin viimeinen kyltti väliin.

Sitten oli lyhennetty alo-rata, tehtiin osa eteentulemisista avon istu-eteen kyltteinä. Alku radasta sujui hyvin, mitä nyt en osannut lukea ja lähdin spiraalin kohdalla tekemään pujottelua...No ups. Loppu puolella rataa Virnalla lähti haahuilu vaihde päälle ja sitä kävi epäilyttämään koko homma (haukottelua), mutta tsempattiin pätkä loppuun. Ja sitten oli taas kivaa kun ilmestyi lelu taskusta. Spiraaliin ja pujotteluun saatiin vinkiksi, että niissä kannattaa välillä palkata myös kesken suorituksen. Monelle ohjaajalle ne pvat tylsiä kylttejä ja samoin monelle koirallekin, jolloin alkaa helposti se haahuilu. Ja jos koira antaa myöten, niin spiraalissa ei kannata koko ajan kytätä sitä koiraa niin ei mene niin helposti pää sekaisin.
Virnan kanssa yhtenä isona ongelmana meillä on keskittymiskyvyn kesto. Tai oikeastaan se, että me ei paljoa olla tehty ratoja, palkalla tai ilman. Nyt ollaan kahden ohjatun kerran aikana tehty enemmän kylttejä ja radanomaisia juttuja kuin edellisen viiden kuukauden aikana... Saadaan molemmat vähän enemmän sitä suortusvarmuutta.

Viimeisenä tehtiin kahta hyppyä, jotka oli puolikkaana ympyränä ja putkea. Tai siis oikeastaan vain hyppyjä, koska Virna oli sitä mieltä että noup, hän ei mutkaputkeen mene. Toisaalta, edellisen kerran putkea ollaan treenattu Virnan ensimmäisenä syksynä eli yli vuosi sitten ja silloinkaan se ei ollut kovinkaan mutkainen. Mutta hyppyjä otettiin molemmilla puolilla seuraten eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Ystävä teki samalla Napan kanssa rataa ja Virnan mielestä olisi toisaalta ollut niin kamalan kivaa käydä moikkaamassa, mutta sitten taas ei voinut koska Napian. Ja tehtävä kesken. Mutta vähän meinasi häntä heilua ja kuulua kaihoisaa piippausta.

Ensi viikolla onkin taas sekä toko- että rally-treenit. Sopivasti koulukin loppuu vasta neljältä, eli joutuu säntäilemään ympäriinsä kuin tuli hännän alla.

Oletko kerennyt viime aikoina treenailemaan ja kuinka treenit ovat sujuneet?

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Eksytään uusille poluille

Koiran kanssa lenkkeilyssä olen hiukan kahtia jakautunut persoona: toisaalta pidän metsässä kävelystä kun Virna pääsee vapaana pinkomaan ja on vain minä ja koira. Sitten toisaalta inhoan pitkiä/jyrkkiä ylämäkiä (Lahti </3), lumen ja jään alta löytyviä yllätyslammikoita sekä kuinka metsässä on vaikeampi nähdä muita liikkujia puiden ja maaston muotojen takia. Virna myös helpommin irtoaa hajujen perään metsässä, vaikka palaakin nopeasti takaisin kun huomaa etten olekkaan mukana. Koirapelto on ollut siitä mukava vaihtoehto, että sinne pääsee helposti tietä pitkin (vaikkakin talvella joutuu lyhyen matkan mennä ladunviertä) ja Virna voi sitten pellolla pinkoa vapaana. Mutta eihän tasainen pelto ole sama kuin metsä.

Metsäreitti jota viime talvena paljolti käppäilimme on kesän ja syksyn aikana joutunut myllerryksen kohteeksi eikä se enää ole mieluinen reitti. En kuitenkaan ole aiemmin lähtenyt etsimään uusia polkuja, koska omistan huonon suuntavaiston enkä lähtökohtaisesti pidä yllätyksistä lenkeillä. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja lähdimme tutuiltä teiltä uusia polkuja seuraamaan.


Vaikka välillä kun puuskutin mäessä tai esitin melkein sulavia loikkia yrittäessäni etsiä sopivaa jalansijaa juurien joukosta tuli kirottua että kenenkä mielestä tämä oli hyvä idea, niin jo onnellisena kiville ja kannoille loikkivan buhundin katsominen sai hymyn omillekin huulille. Onni on koira, jota pystyy tietynlaisissa paikoissa pitämään vapaana. Varsinkin kun Virnan mielestä vapaana juokseminen on se paras juttu ikinä.

Pariin otteeseen jouduimme palaamaan vanhoja jälkiä takaisin kun huomasin että hiihtolatu meneekin aivan nokan edessä. Ja kertaalleen sain kengät upotettua lumen ja jään alta löytyneeseen mutalammikkoon. Note to myself: jos jossain polun kaltaisessa ei näy olleen kamalasti trafiikkia (kengänjälkiä), siihen on yleensä syynsä. Nappuloita myös kului roimasti, koska palkkailin penskaa omaehtoisesta lähelle tulemisesta ja vähän väliä kutsuin luokse, josta myös nappulaa. Edellisestä metsäreissusta on jo kulunut tovin ja halusin muistutella Virnalle että kannattaa pysyä hollilla eikä kamalasti lähteä seikkailemaan.

Polar Flowsta kaapattu kuva reitistä
Ootko sie löytänyt viime aikoina uusia lenkkireittejä tai luopunut vanhoista? Ja millaisia lenkkeilyreittejä sieltä löytyy?

maanantai 8. tammikuuta 2018

Arjen pyörittämistä

Tästä vuodesta on ensimmäinen viikko takana ja tänään koitti paluu arkeen koulun jatkumisen muodossa. Tajusin myös, etten omista kuluvalle vuodelle taskukalenteria vaan olen täysin HHC:n seinäkalenterin varassa toistaiseksi. Tai siis kyllähän luurista löytyy kalenteri, mutta päivitän sitä huomattavasti huonomin kuin ihan fyysistä kalenteria. Aluksi ajattelin että väsäisin jonkinlaisen wnb-bujon, johon laittaisin sekalaisesti ylös myös blogiin ja treenaamiseen liittyviä asioita, mutta vielä se odottaa sitä kuuluisaa inspiraatiotaan. Siis inspiraatiota edes ostaa jotain vihkoa...Ehkä joskus vielä.


Virnan kanssa meillä alkoi viime viikolla kaksi kurssia. Tai oikeastaan tokossa kurssi ja rally-tokossa saatiin treenipaikka ryhmästä. Ja kuten miun tuuriin sopii, olin ensin ilmoittautunut toko-kurssille ja parin päivän päästä sain viestiä että miulle olisi rally-tokossa ryhmäpaikka, jota olen odottanut reilu neljä kuukautta. Paitsi että toko-kurssi on joka toinen torstai 19-20 ja rally-toko 20.15-21:30...Rallyn ryhmäpaikkaa en halunnut passata, mutta toko-ryhmään olin jo ilmottautunut ja se olisi pitänyt maksaa, osallistuin kurssille tai en. Onneksi treenihallit ovat kuta kuinkin samassa pihapiirissä, joten pitihän sitä olla vähän hullu ja kokeilla miten Virna jaksaisi kahdet treenit. Ja kyllähän penska näytti jaksavan <3 Vaikka kyllä illalla kun kotiin päästiin Virna sukelsi iltaruuan jälkeen suoraan sängyn alle nukkumaan.

Tokossa tehtiin jäävistä seisomista ja istumista, sekä merkkiä ja ruutua. Jäävistä ollaan välillä tehty seisomista, mutta se on jäänyt jumittamaan jonnekin alkeistasolle. Nyt ollaan ohjatun tunnin jälkeen pari kertaa lyhyesti sitä otettu ja katos pentele, Virnahan alkaa miun peruuttaessa jo pysähtyä käskystä vaikka jatkan matkaa. Kohta sitä voisi alkaa liittää seuraamiseen. Istuminen on vielä siellä alkeistasolla, eli mie meen peruuttaen ja pysähdyn kun annan käskyn ja käsiavun. Mutta pikku hiljaa sekin lutviutuu.

Merkin kiertoa oltiin jo aikaisemmin naksuteltu, nyt tein ihan läheltä lelun kanssa. Jännästi Virna ei oio merkin yli kun se on vähän korkeampi, eikä sellainen matala joka kotoa löytyy :D Pitäisi sellainen korkeampi kotiinkin käydä ostamassa. Ja ruutunauhat ja -tötsät! Meillä jäi ruutu tekemättä, koska Virnalla alkoi keskittyminen rakoilla ja nokka vei. Mutta ohjeeksi saatiin että lelun kanssa Virnalle kannattaa ruutua opettaa. Alkuun tietenkin lyhyeltä matkalta, mutta ei matkan kanssa kannata jäädä junnaamaan. Ja leikkiminen sitten ruudussa. Voisin kuvitella että ruutu olisi Virnalle kiva liike, siinä kun pääsee juoksemaan(!!!!). Kunhan penska oppii että liikkeitä voi tehdä miusta poispäiskin. Pitäisi vaan keksiä myös missä sitä ulkona mahtuisi treenaamaan näin talvella. Parkkialueelle en sitä viitsisi tehdä, koska miun tuurilla joutuisin sitä keräilemään kun joku haluaisi perälle autonsa parkkeerata. Ja varsinainen takapiha on lumen peittämä, joten siinä treenaaminen riippuisi ihan lumen kantokyvystä.

Rally-tokon puolella tehtiin alo/avo-rataa. Virna oli hihnassa koska radalla oli houkutus ja ei haluttu että Virna sinne pinkasee. Nätisti penska teki kyltit, mitkään ei ollut sille varsinaisesti ongelmallisia. Ainoastaan kylttien välissä Virna meinasi lähtä haahuilemaan ja välillä jäi kuuntelemaan viereiseltä kentältä kuuluvia ääniä kun siellä aksattiin. Nuo kylttien välit pitääkin ottaa treenikohteeksi. Mutta kuitenkin saatiin kehuja, että pohja on hyvin tehty ja perusasiat hanskassa, tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Noin muuten ollaan Virnan kanssa normaalilenkkeilyn/peltoilun lisäksi käyty juoksemassa. Talvi on kyllä siitä haasteellinen ajankohta, että pururata on laitettu laduksi ja siellä joutuu pienen matkan kulkea ladun viertä jottei asfaltilla joudu juoksemaan. Ja reittivaihtoehtoja ei kamalasti ole. Kaikki reitit vie yllätys yllätys pellon suuntaan, ja nokka sinnepäin Virna meneekin hienosti, mutta koska joudun välillä sahaamaan jotain pätkää x, mennään välillä pellolta poispäin. Ja se ei olekkaan enää niin hauskaa. Mutta eiköhän se(kin) tästä lähde taas lutviutumaan.

Tällä viikolla on vain rally-treenit. Siihen päälle parit juoksulenkit, normaalit lenkit ja takaparkkiksella treenamiset. Ja koulu. Saa nähdä kuinka arki lähtee rullaamaan ja mitenkä saan palaset loksahtelemaan aikatauluun. Onneksi suurinosa koulupäivistä on 12-16, eli jos herään aamulla aikasin kerkeän oikein hyvin käydä Virnan kanssa kunnon lenkin ennen kouluun lähtöä.

Onko siulla vuosi lähtenyt kuinka käyntiin? Alkoiko jo arki?