tiistai 13. maaliskuuta 2018

Koiramaiset kulut, osa tammi- ja helmikuu

Jos vaikka jatkettaisiin positiivisiimmilla aiheilla. Tai niin positiivisiin kuin kulunseuranta voi olla. Varsinkaan tammikuun katsominen ei kamalasti saa mukavia ajatuksia aikaan...

Tammikuussa merkattuja menoja oli yhteensä 535,21 euroa, josta lähti pois 13,61 € Mustin ja Mirrin bonuksia. Loppusummaksi jäi 521,60€.
Ai saasta.


Ruokaan meni 62,92€, sisältäen lisäravinteita ja kilon nappulaa, joka meillä on käytössä lenkillä. Lihoja tarvitsi ostaa vähän reilu 5 kg, koska joulukuussa ostettuja oli vielä jonkin verran jäljellä.
Harrastuksiin meni hurjat 277,40€. Tuohon summaan kuuluu seuran liittymis- ja jäsenmaksu, tokokurssi, pk-liiton lisenssi tottispäivä ja helmikuun erkkariin ilmottautuminen. Myös jokunen treeninami tuli ostettua.
Tarvikkeita tuli ostettua 38,89 euron verran. Yksi Lahden eläintarvikeliikkeistä lopetti ja lopetusmyynnistä tuli ostettua niin ruutunauha, uusi nahkainen patukka kuin pari lelua. Mustista ja Mirristä taas löytyi uusi panta tarjouksesta.
Terveyden 156 euroa oli Virnan viime vuoden viimeinen vaakutuserä, jonka maksaminen venähti tämän vuoden alkuun.

Helmikuu oli onneksi "hiukan" pienempi kuluinen, yhteensä rahaa kului koiriin 91,38€.


Ruokaan meni 48,88€. Lihaa tuli ostettua reilu 4 kiloa, osa Tampereen reissulla ja sieltä tuli myös ostettua varastoon tarjouspussi "lenkkinappuloita". Paljon tuli ostettua myös erilaisia purtavia Ennille ja Virnalle Nepun lopettamisen jälkeen.
Harrastuksiin meni vain yksi Meat&Treat makkarapötkö.
Tarvikkeissa lipsuin hiukan ja sinne meni 39,30€. Taas tarttui mukaan tarjouspanta, jota olin jo kyllä pidempään katsellut ja nyt sattui olemaan tarjouksessa juuri oikea kokokin. Ja sellaista pientä tilpehööriä tarttui kuukuaden aikana kanssa.
Terveyteen ei helmikuussa mennyt mitään. Nella lopetus ja tuhkaaminen uurnineen oli noin 250€, mutta äiti maksoi sen.

Maaliskuussa on tiedossa olevia menoja vain OnniDogin maksu, sekä mahdollisesti ruokapussin ostaminen johon ei paria kymppiä enempää mene. Äitini käydessä Lahdessa Ennin hakeakseen myös oma pakastimeni sai täydennystä Virnan lihojen suhteen. Ja nyt yhden koiran kanssa, joka on vielä hyvä "rehunkäyttäjä", ei paljoa lihaa mene kuukaudessa, vain 3 kiloa. Vuosi sitten mie raahasin selkä väärällä lihaa, jota meni 12 kiloa kuukaudessa kun Nella ja Enni olivat muonavahvuudessa (100g/puudeli/päivä) ja knääpiökin söi enemmän (200g/päivä).

Ootko pitänyt kirjaa koira/lemmikkimenoista? Kävikö samalla tavalla, eli alkuvuotena tuli piikki erinäisten menojen myötä?

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Teinin iltapäiväkännit

Eilen koitti päivä, jota olen hyvän tovin jo odottanut kauhunsekaisin tuntein: Virnan luustokuvat. Ei niinkään kyynäröiden osalta, niissä on harvemmin on ollut buhundeilla ongelmaa. Olen parina yönä nähnyt painajaista, että Virnalla on mappi-ö tasoiset lonkat, joidenka kanssa ei voisi elää. Alitajuntani ei suinkaan ole dramaattinen...
Knääpiö on vielä koiristani ensimmäinen, joka on kuvattu. Levottomassa mielessäni olin jo ties kuinka monesti kerennyt maalailemaan, että nyt se karma puree takamuksesta kun en puudeleita kuvauttanut.

Saaga-sisko saapui keskiviikkona kihlattuni luokse kuvauksia varten. Ja teinithän ottivat tilaisuudesta kaiken irti, ensin juoksemalla kuin reikäpäiset koirapuistossa ja sen jälkeen vielä sisälläkin piti leikkiä, vaikka molemmilla kieli roikkui polvissa. Mutta kun sisko. Kyllä nuo malttoivat nukkuakin kun tarpeeksi napakasti sanottiin että nyt unta kupoliin.


Eläinlääkärissä Virna odotetusti sammahti todella nopeasti rahoituksen saatuaan ja vastaavasti heräili rauhassa herätteestä huolimatta. Siinä missä sisko reagoi rauhoitteen jälkeiseen "krapulaan" piippailemalla ja levottomuudella, Virna pötkötteli ja näytti maansa myynneltä. Ja mie sain teiniltä osakseni muutaman pahan mulkaisun. Illallakin vielä huomasi ettei kakara ihan täysin hereillä ole, kun iltapissalla käydessä läheisestä lumipenkasta lähtenyt pupu sai aikaan vain pään kääntymisen sen perinteisen pomppimisen sijaan.



Heti on tehtävä tunnustus, etten mie ymmärrä luustokuvista paljoakaan.Vaikka kovasti olen yrittänyt sivistää itseäni katselemalla eri ryhmiin jaettuja kuvia ja keskustelua niistä. Mutta sen verran tajusin, että lonkat näyttävät kovin samalta kuin Virnan emällä, jotka ovat kyllä tiiviit mutta matala maljaiset. Ja fiksumpien puhe vahvisti tuon. Todennäköisesti lausutaan c:nä, toinen ehkä b.


Kyynäristä ymmärrän vielä vähemmän kuin lonkista. Eli hyvin olemattomasti. Mutta fiksummat kertoivat että hyvältä näyttävät, ei ongelmia. Kyynärien suhteen miulla ei ollutkaan mitään pelkoja.

Näillä tuloksilla uskallan kyllä mennä, remuta ja harrastaa kuten ollut tarkoituskin. Lihaskunnosta muutenkin pyrin pitämään huolta ja niveliä tukevat ravinteet otan todennäköisesti vähän myöhemmin käyttöön, ihan jo ennaltaehkäisevänä ajatellen Virnan kahjopäisyyttä ja "kovaa ja korkealta" asennetta.
Selkä olisi tarkoitus vielä kuvata parin vuoden päästä. Vaikka buhundeilla spondyloosi, tai selkä ylipäätään, on harvoin ongelmallinen, haluan senkin lausuttavan. En kuitenkaan nähnyt järkeväksi kuvata selästä nyt LTV:tä ja VA:ta ja sitten joskus spondaria kun ikä tulee täyteen. Mielummin sitten vähän pidemmän ajan jälkeen koko paketti.

Mutta nyt voi vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Ja laittaa perjantai pizzan uuniin ja siirtyä katsomaan Live-lähetystä Cruftsista.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa

Sunnuntaina pieni kukkaispuudeli pakkasi tavaransa kapsäkkeihin, hyppäsi äitini subarun kyytiin ja muutti Sysmään valloittamaan tuttuja maita. Vaikka tämä ratkaisu onkin kaikille parempi, ei se muuta sitä että koti tuntuu nyt kovin tyhjältä kun ollaan Virnan kanssa täällä kahden. Eilen ulkoa tullessamme Virna kiersi jokaisen huoneen etsien Enniä ja piipaten. Mie heittäydyin pitkäkseni sängylle, nousin samantien istumaan nostaakseni Ennin viereeni vain muistaakseni ettei täällä enää ole ketään nostettavaa.


Mie olen jo vuosia tiennyt, että Enni todennäköisesti joutuu muuttamaan takaisin äitini luokse kun Nellasta aika jättää. Silloin jo tiesin, että Enni tuskin oppii olemaan täysin yksin kotona. Kun Virna sitten tuli, ajattelin että ehkä sittenkin Enska voisi elää elämänsä loppuun miun luona, olisihan sillä koirakaveri. En vaan silloin tajunnut huomioida sitä ettei iäkäs koira jaksaisi kulkea mukana pidemmillä lenkeillä tai muitakaan pidempiä täysin yksinoloja.

Mutta nyt Ennin ei tarvitse huutaa ikäväänsä, vaan saa elellä rauhallisessa, tutussa ympäristössä leppoisaa elämää silmäteränä. Virna saa tarvitsemansa liikunnan, eikä miun tarvitse stressata Ennin itkemistä ja milloin naapureilla menee hermot. Ja ei Enska ole kokonaan maailman kartalta hävinnyt, meidän välillä ei ole kuin tunnin ajomatka
Vaikka eilen koti tuntui tyhjältä, samalla myös tuntui helpottavalta kun rappiksessa ei kuulunut ikävää ulvova Enni.

Virnan ja Enskan ensimmäinen yhteiskuva, otettu Ennin lähtöä edeltävänä päivänä
Iskän kukkaispuudeli, puuskupuh. Luonnon lapsi, koira joka tuskin koskaan kasvaa aikuiseksi.
Vaikka meidän tarinaa ei enää samaan kirjaan kirjoiteta, Ennin tarina kuitenkin jatkuu <3