Nella

Kääpiövillakoira, narttu (leikattu)
s. 28.4.2002
Se Ensimmäinen Koira. Matami, joka pitää muut koirat kurissa ja rouvan nuhteessa. Iskän pikku prinsessa.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kuten varsinkin ensimmäisen koiran kanssa, virheitä on Nellan kanssa tehty, mutta onnistumisia tullut sitten senkin edestä eikä suurinta kiitosta voi kaksi jalkaisille antaa. Nuorempana juostu koirakoulussa, arkitottiksessa ja agilityssa jokunen startti tehty ykkösluokassa, nollakin sieltä saatu. Myös näyttelyissä tuli pyörittyä ja tuloksena FIN MVA. Ikäisekseen uskaltaisin sanoa Nellan olevan hyvässä kunnossa, selässä välillä ongelmaa sekä näkö ja kuulo heikentyneet, mutta muuten menee kuin nuorempi neiti konsanaan.

Nella ei ole pentuajan jälkeen ollut sylikoira ja harvoin tulee ihmisiltä hellyyttä hakemaan. Kuitenkin kaikki tutut ja tuntemattomat ihmiset moikataan iloisesti häntä heiluen. Nella on myös varsin pehmeä ja huonot kokemukset jäävät kyllä mieleen. Myös herkempi kuin voisi aluksi ajatella, vähän jos voimakkaammalla äänellä komentaa Nella menee lukkoon. Kuitenkin toimii kuin ajatus, vaikkakin välillä vähän hidas ja poukkoileva. Palkkautuu helposti nameilla ja suht hyvin leluilla ja tykkää edelleen treenata. Tavoitteena ollut "yksi startti rally-tokossa" saavutettiin 2016 kesällä hyväksytyllä tuloksella. Rakastaa myös esiintymistä ja välillä (tällä hetkellä keskiarvo noin kerta vuoteen) käydään mätsäreissä joissa Nella oikein syttyy. Aivan ihana koira esittää, osaa kantaa itsensä hienosti ja ainakin omaan silmään liikkeet edelleen lennokkaat.
 Muiden koirien kanssa Nella vaatii sen oman tilan ja herkästi näpäyttää toista jos sitä ei kunnioita. Ei myöskään arvosta muiden koirien riehumista, paitsi koirapuistossa tuttujen koirien. Myös pentuja kohtaan Nellalla tuntuu olevan antipatioita ja komentaa junnuja todella herkästi. Kuitenkin tuttujen koirien kanssa osaa sisälläkin olla rennosti ja jokusen kerran todistetusti nukkunut toisen koiran kanssa kylki kyljessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti