Nella oli oma hieno itsensä kehässä, allekirjoittaneen tehtävä on lähinnä vastata kysymyksiin ja vähän näyttää matamille mistä pitäisi mennä. Pari kehästä tuli sininen nauha ja lopputulos oli sinisten neljän.
Enni pääsi kehään ystäväni kanssa ja Ennikin oli oikein hieno puudeli. Pari kehästä myös Enskalle tuli sininen nauha eikä ryhmäkehässä sitten sijoitusta, mutta kotiin viemiksi tuli silti laatikollinen HauHaun kanapalloja, jotka laitoin ystäväni matkaan kiitokseksi esittämisestä. Ja kun Nellakin sai samanlaisen lootan, olisi kaikki kaapit noista palloista täyttynyt.
Paikalla oli myös koirien nopeuskisa ja molemmat puudelit pääsivät kerran spurttaamaan. Vähän jännitti viitsiikö Nella juosta vai jolkotteleeko koko matkan ja pysyykö Enni radalla ja tulee luokse vai saanko metsästää mustaa salamaa pitkin ravirataa. Molemmat selvisivät tästäkin oikein hienosti, Ennillä käytin kaiken varalta ystäväni koiraa houkuttimena maalissa.
- Seuraavaana maanantaina huomasin Nellalla olevan vaikeutta ravistaa päätään ja kun vasenta korvaa kurkkasin, tuli sieltä ruskeaa suht juoksevaa eritettä. Oikea korva oli normaali. Ajattelin että mätsärissä joku ötökkä olisi mennyt korvaan ja aiheuttanut korvatulehduksen.
Keskiviikkona oli sitten Nellan lääkärin aika. Vasemmassa korvassa oli paha paha korvatulehdus ja hiivaa, kuten myös oikeassa korvassa joka ei ollut ollenkaan oireilut. Nella inhosi korvien tutkimista yli kaiken ja yleensä hyvin tyyni matami muun muassa yritti hyvin epätoivoisesti kiivetä syliini, jota ei tapahdu oikeastaan koskaan. Lääkkeeksi saatiin kahta korviin laitettavaa mömmöä ja antibiootit. Korvista lähti myös näytteet ulkopuoliseen labraan.
- Pari päivää sitten menikin oikein rattoisasti. Vapun aattona käytiin puudeleiden kanssa kaverin porukoilla grillaamassa ja Ennin kanssa arkitottistunnilla. Enni oli taas niin hienoa puudelia, ihan sydän pakahtuu ylpeydestä. Harmittaa kyllä etten ole aikaisemmin ipanan kanssa enempää treenannut.
- Vappuna kävin kaverin ja tyttöystävän kanssa ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä. Tyttöystävän sijoittama narttu kävi ensimäisessä näyttelyssään ja kotiin tuomisena oli sertti ja VSP. Itseäni kiinnosti myös porokehä ja siellä olikin monta suloista poroa ja sattumien kautta tuli löydettyä ensimmäinen kasvattaja jolle lähti sähköposti (näistä kasvattajan etsimisistä voisi olla oma postaus paikallaan).
Kun tulin kotiin, näin heti että Nella ei ollut kunnossa, vaan tosi vaisu ja kipeän oloinen. Pikainen soitto tyttöystävälle ennen kuin auto palautetaan. Tyttöystävä tuli kaverin kanssa katsomaan Nellaa ja kipuilu paikantui mahaan, joka oli myös turvonnut. Päivystävälle soitto ja pyysivät tulemaan parin tunnin päästä. Turvotus laskeutui tietenkin päivystävän ovella ja eläinlääkärin huoneeseen käveli paljon reippaampi puudeli. Koska Nellalla ei ollut kuumetta ja oli tarpeet tehnyt normaalisti ei mitään enempää tehty.
- Keskiviikkona Nellan eläinlläkäri soitti tuloksista. Antibiootti jätettiin pois ja tilalle tuli kolmas korvamömmö. Pyysin myös närästykseen lääkettä. Samana päivänä, eläinlääkärin soiton jälkeen Nella oksensi monta kertaa ja olin jo päivystykseen lähdössä. Kuitenkin tilanne rauhottui ja varasin seuraavaksi päiväksi ajan eläinlääkärille, jossa ei löytnyt mitään. Todennäköisesti närästystä ja/tai epäsopiva antibiootti. Saman päivänä Nella oksensi vielä kerran, tietenkin ystäväni sänkyyn. Tuon jälkeen tilanne on kuitenkin rauhoittunut.
Huomenna on korvakontrolli ja vaikka tilanne siellä on selvästi helpottunut, luulen ettei tulehdus ja/tai hiiva ole vielä täysin lähteneet. Huomenna olen kuitenkin tuon suhteen viisaampi.
Nellan sairastelun myötä on tullut entistä selvemmäksi että matami on vanhentunut hurjasti. Vaikka muuten yleiskunto on pysynyt hyvänä alkaa noita pikku kremppoja ilmetä ja on todennäköistä että yhteistä aikaa on kuukausia niiden vuosien sijaan. Parin viikon aikana olen monen monta kertaa pohtinut milloin on oikea aika päästää Nellasta irti, vaikka vielä tällä hetkellä ei olekkaan sen aika. Jyrsijöiden kanssa olen oppinut, että parempi päivä liian aikaisin kuin päivä liian myöhään. En halua että Nella joutuu viettämään viimeisiä hetkiään raihnaisena, kipuilevana vanhuksena. Vielä Nella jaksaa sisällä leikkiä ja innostuu treenaamisesta ja ulkona mennään häntä heiluen ja koirapuistossa riehutaan. Kuitenkin nukkuminen on selkeästi rauhoittunut ja vauhti hidastunut.
Mutta vielä saan nauttia Nellan hienosta seurasta, olkoon se sitten päiviä, viikkoja, kuukausia tai enemmän, ei sitä koskaan tiedä. Ja olen kiitollinen kaikista kokemuksista, äitini sanoin "Nella on aivan liian hyvä koira".
